solitaire

2011-10-06T15:46:00.001+03:00

Se, mitä aina etsin ihmisestä, uudesta tuttavuudesta, on syvään juurtunut tunto, että lähimmäisen sielulla on merkitys.

2011-04-05T23:36:00.006+03:00

Sosiaalialan arkipäivää: sosiaalisen oikeudenmukaisuuden retoriikan takaa näkyy ahnas odotus oman viiteryhmän suhteellisen aseman paranemisesta. -

2010-09-17T21:14:00.001+03:00

Olen yhtäkkiä tässä, että voisin hukuttaa itseni musiikkiin, antaa maailman mennä

-

2009-11-05T17:49:00.002+02:00

Yhden elämäniän voisi käyttää siihen, että koettaisi saada tolkun mitä uutisissa sanotaan.

-

2009-10-31T23:47:00.006+02:00

And cold the sense and lost the motive of action

T. S. Eliot

Tavallisten rasitteitteni ohella koulunkäyntiäni vaivaa vielä se, että en ole lainkaan varma tarvitsenko koulutusta voidakseni tehdä työtä toisten hyväksi. Puhumattakaan siitä, valmistaako koulutus minua tehtävään muuten kuin suomalla muodollisen pätevyyden julkiseen virkaan. Joku kekseliäämpi (ja tarmokkaampi) tyyppi hakisi väylän byrokratian läpi.

Päälle päätteeksi olen sydämeltäni anarkisti enkä välittäisi olla viranomaisessa suhteessa kehenkään, jos se vain on jotenkin vältettävissä.

-

2009-05-15T01:02:00.000+03:00

Uskon, että joskus olisi tuloksellisinta harjoittaa jotakin tointa tai tehtävää esimerkiksi joka neljäs tai joka viides päivä. Mutta sellaista on hirveän vaikea sovittaa maailmaan, joka elää seitsemän päivän järjestelmässä.

-

2009-05-02T01:09:00.000+03:00

Paljon on täytynyt ihmisen kärsiä ennen kuin hän haluaa mielelleen rauhan mieluummin kuin mieleisensä rakastetun.

-

2009-04-03T20:04:00.006+03:00

Tietämäni mukaan maailma on tänään likipitäen sama kuin eilen; silti eilen olin toiveikas, tänään en.

-

Yllä oleva johtaa pohdintoon, jonka ensimmäinen, alustava muotoilu kuuluu: miten toiveikkuuteni, eli odotukseni siitä, että jotain myönteistä tapahtuu, ylipäätään suhteutuu todennäköisyyksiin ja tosiseikkoihin?

2009-03-28T01:00:00.004+02:00

Kärsimyksen vaikutus huumoriin voi olla mitä merkillisin.

-

Kummastus tämäkin

2009-03-28T00:31:00.005+02:00

-
Tuttu psykologi sanoi, että ennen sosiaalialan koulutuksen soveltuvuuskokeeseen menoani minun "kannattaa ehdottomasti uusia rikkinäiset silmälasini". (Kehys on yhdestä kohtaa poikki ja linssissä on keskellä reunasta reunaan ulottuva halkeama. Teipillä ja liimalla olen saanut komeuden pysymään koossa.) Noudatan luultavasti hänen kehotustaan, mutta olisin yhä varsin kiinnostunut tietämään, mitä valitsijat uskovat voivansa päätellä hakijan rikkinäisistä silmälaseista tai minkälaiselle päättelylle tämän seikan katsotaan antavan tukea.

-

2009-03-19T15:45:00.001+02:00

Että hylätään sana "moraali", muka vanhentuneena, näyttäisi olevan yksi niitä halpahintaisia temppuja, joilla ihmisiä puijataan uskomaan että he eivät ole vastuussa.

-

2009-03-19T15:14:00.001+02:00

Mikään ei minun kokemuksissani puhu sen puolesta, että elämä jakaisi ihmisille heidän ansioittensa mukaan.

-

2009-02-13T17:21:00.004+02:00

Kärsimyksen seuraaminen sivusta ei ole mitenkään miellyttävää. Sen ei kuulukaan olla miellyttävää.

-

2009-02-11T12:42:00.008+02:00

Onko olemassa erityisen hyviä ihmisiä?

Epäilemättä on. (Arvoarvostelma.)

Mutta eikö ole erikoista, että emme toivo kuulevamme tällaisenkaan ihmisen sanovan »olen erityisen hyvä ihminen»?

Tämän lausuminen, tai oikeastaan jo pelkkä myöntäminenkin, on tavallaan luvatonta. On vaikea kuvitella olosuhteet, joissa ilmaus olisi paikallaan.

Tästä syystä myös tuntuu jotenkin sovinnaiselta alkaa luonnehtia itseään sanoilla »Minä en ole mikään (erityisen) hyvä ihminen, mutta ...»

Käyttäytymissääntöjen noudattamisessa sallitaan tiettyjä vapauksia. Mitä nämä ovat, riippuu asiayhteydestä. Mutta on myös normeja, joita kenenkään täysivaltaisen ei odoteta rikkovan.

Jotta tästä tulisi tarpeeksi apokryfinen merkintä, lopetan lainauksella:

Kielellä tapahtuvaan viestintään ei kuulu ainoastaan yksimielisyys määritelmistä, vaan (niin omituiselta kuin tämä ehkä kuulostaakin) yksimielisyys arvostelmista. Tämä näyttää kumoavan logiikan, mutta sitä se ei tee. - Yksi asia on kuvata mittausmenetelmä, toinen löytää ja ilmaista mittaustuloksia. Mutta sen, mitä sanomme »mittaamiseksi», määrää myös tietty mittaustulosten vakioisuus.
Ludwig Wittgenstein: Filosofisia tutkimuksia, §242. Suom. Heikki Nyman. Wsoy 1981.
-

2009-01-11T02:07:00.001+02:00

Oltakoon epävarmuudesta mitä mieltä tahansa, joskus epävarmuuden ilmaus on seurausta asian kompleksisuuden tajusta (sekä rehellisyydestä). Jos kannanoton hetkellä saatavan informaation perusteella kantaa ei voida yksikäsitteisesti määrätä, »ehkä» on silloin asianmukainen vastaus.

-

2008-12-17T22:41:00.006+02:00

Minkä suu voisi myöntää, siihen sydän ei pysty.

Onko loogisesti ristiriitaista sanoa "Minä vihaan häntä, mutta minä annan hänelle anteeksi"?

-

2008-11-24T18:30:00.024+02:00

In meiner Heimat
where the dead walked
and the living were made of cardboard.

Ezra Pound

Tunnen vanhemmiten tulevani yhä omituisemmaksi. Vieraantuneisuuden tuntu on ajoittain huimaava, kammottava.

Miten on mahdollista elää kärsimyksessä ja samalla itsepintaisesti pyrkiä olennoimaan jotain vanhakantaista ihannetta ilman, että tulee täysin muukalaiseksi lähimmäistensä silmissä -

Entä jos joidenkin ihmisten vain on määrä elää muukalaisina?

-

Filosofisia poikkeamia, 3

2008-10-25T15:41:00.003+03:00

-
Tavanomaisessa uskonnollisessa kielenkäytössä Jumalan ja tahdon käsitteet liittyvät kiintoisalla tavalla loogisesti / määritelmällisesti yhteen.

-

2008-10-15T23:20:00.002+03:00

Millaista elämää tämäkin on, että jokaisesta tuumasta vapautta on ollut taisteltava

-

Sloganinen vastaheitto

2008-10-14T11:01:00.007+03:00

-
Lukeminen ei aina kannata. Paljo lukeminen voi aivan yhtä hyvin eksyttää ihmisen kuin opastaa, viedä hukkapoluille tai kaaokseen, erityisesti jos elää sosiaalisesti köyhää elämää.

Lichtenbergillä on mietelmä, joka alkaa sanoilla "Jotta löytäisimme itsemme siitä sekasorrosta, minkä liika lukeminen on päässämme aiheuttanut ---".

-

2008-10-13T17:02:00.007+03:00

Tänään talitiainen lensi parvekkeeni ovesta keittiööni sisään. Panin keittiön oven melkein kiinni, jottei lintu lentäisi pidemmälle huoneistoon ja kurkin kapeasta raosta, löytäisikö se tien takaisin ulos. Väli, josta se oli sisään tullut, oli kuitenkin liian kapea ja lintu räpisyttäen lenteli ympyrää löytämättä pakotietä. Hivuttauduin varovasti keittiöön ja avasin parvekkeen oven aivan selälleen. Nyt linnun vapauden tiellä olin enää minä, joka jäin kehoineni oviaukon ja linnun väliin, peittäen väylän ulos. Hetken tintti näytti hätääntyneeltä. Laskeuduin kyyryyn ja vielä kumarruin, jotta olisin mahdollisimman vähän esteenä, ja siinä samassa lintu pyrähti vapauteen.

Halusin kertoa tämän, en siksi että omassa toiminnassani olisi ollut jotain vaativaa tai erikoista tai yhtään mitään, vaan siksi, että tällaista ylipäätään tapahtuu maailmassa jossa elämme. Saa kumartua pienen linnun vapauden tieltä, monessa kauniissa saa olla mukana.

-

2008-09-24T13:19:00.003+03:00

Perimmäinen ja tuskallisin pelkoni on, että minua odottaa yksinäinen ja rakkaudeton tulevaisuus. Ei ole mitään takeita, etteikö tämä voisi kohdata minua. (Minuakin.)

Toisaalta, on olemassa vuosituhantinen traditio, lukuisia kertoja toistettu, joka varottaa ihmistä keskittymästä liiaksi itseensä.

-

Teesit 1 ja 2

2008-09-10T00:03:00.004+03:00

-
Ihmissielu varioi loputtomiin.

Ihmistuntemuksessa ei ole asiantuntijoita.

-

Filosofisia poikkeamia, 2

2008-08-24T23:04:00.004+03:00

-
Sille, joka tuntee voimakasta viehtymystä yksikäsitteisyyteen ja selkeyteen, politiikka on usein tuskastuttavaa. Poliittisesti aktuelliin asiaintilaan n, joka nykyhetkessä vallitsee, on voitu päätyä monin eri tavoin, toisin sanoen on lukuisia loogisesti ristiriidattomia kuvauksia, jotka selittävät n:n, mutta luonnollisesti vain jotkut niistä ovat tosia. Kuitenkin me elämme järjestelmässä, jossa päätöksiä ja linjauksia tehdään osin suljettujen ovien takana, kabineteissa ja herraseuroissa. On salaisia asiakirjoja, salassa pidettäviä sopimuksia, joiden vaikutukset koskevat meitä kaikkia. Tarvittava informaation saaminen tosiseikkojen määrittämiseksi on hankalaa, ja usein mahdotontakin. Ja tarkinkin evidenssin poiminta seuloo vain osan edellä mainituista kuvauksista; mahdollisia tosia kuvauksia jää yhä useita. Emme lopultakaan tiedä, mitä tapahtuu todella.

-

Otteita postittamattomista kirjeistä, ii

2008-08-24T12:52:00.005+03:00

-
Sinä,

voisin tuhlata sinuun kaiken hellyyteni.

-

2008-08-17T19:38:00.001+03:00

Missä välissä tuokin asia ehti tapahtua, että minun äidistäni tuli vanha.

-

Filosofisia poikkeamia, 1

2008-08-15T13:11:00.004+03:00

-
Sanojen mahti. Debatissa jokin yksittäinen sana saattaa viedä keskustelun hämäryyteen ja metafyysisen ähkyn partaalle. Esimerkistä käy sana "vapaus", jota voidaan käyttää melkein minkä tahansa ideologisen sisällön välineenä. Usein olisi hyödyllistä, jos keskustelun alustaja tai puheenjohtaja tilapäisesti kieltäisi määrätyn sanan käytön ja keskustelijat olisivat täten pakotettuja ilmaisemaan ideansa toisin. Näin monet selvittämättömiltä näyttävät pulmat voisivat hälvetä, joskin uusia saattaisi syntyä. Joka tapauksessa ne olisivat jotain muuta kuin vanhoja umpikujia.

-

2008-07-28T20:18:00.003+03:00

On kumma, miten elämäni tuntuu opettavan samaa läksyä: en näytä ikinä saavan sitä, mitä kiihkeästi ja ehdottomasti haluan. Jos minun on määrä saada jotain, voin saada sen vasta, kun kiihkoni on vaimennut ja pystyn hyväksymään mahdollisen tappion. (Tämä on kuin urheilijan filosofian antiteesi.)

-

2008-07-20T13:26:00.002+03:00

Yksi jalouden merkki ihmisessä on se, ettei hän käytä lahjojaan väärin, esimerkiksi loukatakseen toista. (Tunnustan, oma syntilistani on pitkä.)

Entä mikä osuus kasvatuksella ja kulttuurilla on siinä, että lahjakkuus ja turhamaisuus lankeavat niin usein yhteen?

-

2008-07-18T23:03:00.007+03:00

Terapeuttini pyrkii lähes poikkeuksetta etsimään psykologista selitystä psyykeni syöksyille, hakemaan jotain selittävää tekijää edeltävistä tapahtumista sekä minun tavoistani antaa merkityksiä niille. Ja eräässä mielessä tämä on hänen tehtävänsäkin, mitä en sinänsä vastusta. Mutta ajoittain jokainen selitys tuntuu minusta väärältä ja vaistoni sanoo, ettei suistumisiani aina selitä psykologisesti mikään. Ne saavat alkunsa tavallaan tyhjästä tai kaaoksesta, ja minä voin vain koettaa toimia jotenkin tai – usein - vain sietää tilaani, kunnes episodi on ohi.

(Peluri voisi tässä kohden tuoda näyttämölle deus ex machinan, "alitajunnan", avaamaan tietä.)

-

Otteita postittamattomista kirjeistä, i

2008-07-15T21:22:00.008+03:00

-
M,

en usko että minulla olisi ollut sydäntä jättää sinut.

-

2008-07-14T21:16:00.006+03:00

Voiko ihmisen myötätunnon alue olla koskaan liian avara?

-

2008-07-12T16:02:00.014+03:00

Joskus keskustellessani kahden jonkun ystäväni kanssa tulee hetki, jolloin mieleni tekisi sanoa: en toivo kenellekään sellaista elämää kuin tämä minun on ollut.

Vaikka ajatus olisi kuinka vilpitön, en tiedä, onko ihmisellä koskaan oikeus sanoa näin.

Voisin pyytää kaikkea anteeksi, kaikilta.

2008-07-12T15:27:00.019+03:00

Usein kuultu lausahdus, että itkeminen helpottaa, ei ole yleisesti tosi... Olen kuluneen vuoden aikana kokenut tähänastisen elämäni kipeimmän menetyksen ja itkenyt lukuisia kertoja, mutta kertaakaan en muista sen sanottavasti helpottaneen oloani. Oikeastaan, samalla kun olen kuullut korvissani lohduttoman ja jotenkin oudon vieraalta kuulostavan ulinani, olen kokenut, että se ei merkitse yhtään mitään. Ei kukaan ota sitä vastaan.

Mutta kai jotkut, jotka sanovat itkemisen helpottavan, ovat tämän todella kokeneet, eikä sanonta näin ollen ole täydellisesti pelkkää lohdutuspuhetta, joka niin monin muodoin läpäisee elämämme.

-

2008-07-08T22:29:00.027+03:00

1

Kun kadottaa yhteyden toisiin, on vaarassa pudota, loputtomasti. Niin että koskaan ei tule vastaan piste, jolloin voi kokea maan jalkojensa alla ja todeta: tällainen minä olen.

2

Kun kadottaa yhteyden toisiin, on vaarassa kertakaikkisesti eksyä. Niin että koskaan ei tule vastaan piste, jossa voi todeta: sieltä minä lähdin, tämän matkaa olen varmuudella tullut.

3

Itsetutkistelu ilman yhteyttä toisiin: suunnistaa veden alla pimeässä.

-

2008-07-04T16:59:00.003+03:00

Välillä tuntuu siltä kuin omanarvontuntoni olisi kelluvaa valuuttaa, jonka taso heittelee minulle osoitettujen hyväksymisten ja torjumisten merkkien mukaan.

-

IX

2008-06-28T22:11:00.000+03:00

Miten puhua ihmiselle?

-

VIII

2008-06-25T12:51:00.000+03:00

Vaikka en ole tavanomaisessa mielessä uskonnollinen, olen ajoittain osallisena tapahtumissa, jotka ovat niin oikea-aikaisia ja niin monen tekijän yhteen lankeamisia, että minulle ne vaikuttavat kuin tarkoitetuilta.

Koen, että minun osani on todeta tämä, tapahtunut, mysteeri. Ei ohittaa sitä, ei selittää. Asennoitua todistamaani vähän niin kuin joku uskoutuisi minulle. (Nyökätä hiljaa.)

-

VII

2008-06-22T23:22:00.000+03:00

-

Olla yksi sielu yhdessä ruumiissa

Arthur Rimbaud

Taidan nykyisin olla aika varma arvostuksistani, etiikastani. Ei niin, että tiedän, mikä on oikein - käsitykseni mukaan tässä kohtaa ei ole mitään tietämistä. Pikemminkin niin, että etiikkani perusperiaatteet ovat alkaneet lujittua. (Olen ajatellut, että ne ovat arvojeni järjestelmässä ikään kuin aksioomia, joista yksittäisiä arvostelmia voidaan johtaa, mutta joille itselleen ei voida ilmoittaa mitään perusteita. Hyväksyn ne periaatteikseni, mutta hyväksynnästäni ei seuraa mitään niiden sisältöön nähden.)

Olenko sitten persoonana jotenkin varmempi? Ehkä vähän. Mutta moniin, ellei useimpiin, valintoihin on kuten ennenkin ryhdyttävä puutteellisten tietojen nojalla. En useinkaan tiedä mitä seuraa mistäkin sanastani, teostani. En myöskään kykene siihen, mihin toivoisin kykeneväni; on päiviä, jolloin olen vihamielinen, turhautunut, ärtynyt tai jotain vastaavaa, niin sanoakseni vailla hyvää tahtoa.

Mutta tämä varmuus saattaa näkyä eräänlaisena vakautena minussa.

-

VI

2008-06-22T13:21:00.000+03:00

Jos sanojeni on oltava paatosta, olkoot paatosta.

(Oli aika, jolloin kiiruhdin pilkkaamaan itseäni ennen kuin muut ehtisivät tehdä sen.)

-

V

2008-06-22T12:40:00.000+03:00

Soitto ystävälle toi taas, muun ohella, pintaan keskeneräisyyden ja vaillinaisuuden tunnon. Että kuinka vähän sitä voi toisen hyväksi tehdä. Ja kuinka se vähä on kuitenkin tehtävä tänään, koska se voi myöhemmin olla tarpeetonta, monessakin mielessä. Ja miten avuton sitä on, niin läpeensä avuton. Minulla olisi houkutus lykätä näitä kohtaamisia siihen oletettuun päivään, jolloin olen jotenkin valmiimpi ja kyvykkäämpi. Mihin? Ja niin kuin tässä olisi kysymys minusta.

-

IV

2008-06-20T11:52:00.000+03:00

Usein koen arjessa tekeväni samalla sekä moraalisia että esteettisiä virheitä. Tarkoitan esimerkiksi sitä, että osallistuttuani keskusteluun minut usein valtaa tunto, eräänlainen vastenmielisyys, että tuloksena oli jotain rumaa. Että minun ei olisi pitänyt joko sanoa mitään tai sitten sanoin sanottavani väärässä yhteydessä tai väärässä sävyssä tai ilmaisuni oli muuten vain kömpelö. Tässä kokemuksessa eettinen ja esteettinen tavallaan risteävät.

-

III

2008-06-20T11:40:00.000+03:00

Minunlaiselleni ihmiselle itsensä hyväksyminen ei ole niinkään lähtökohta kuin määränpää.

-

II

2008-06-07T22:25:00.000+03:00

Pelkojen kohtaamisen vaikeuden voittaminen voi olla strategiasta kiinni. Minulle tämä on ollut tärkeä läksy, koska olen aina ollut altis juuttumaan moraaliseen tarkasteluun, moittimaan itseäni rohkeuden ja nöyryyden puutteesta.

.

I

2008-06-07T22:13:00.000+03:00

Se on merkillinen sekoitus kärsimystä ja rakkautta, mikä opettaa lähimmäisen kunnioittamista.

.

Personae

2008-04-16T16:21:00.000+03:00

-
Olen joskus ajatellut, että persoonallisuudet suhteutuvat toisiinsa kuten ihmiskasvot suhteutuvat toisiinsa. Huomattavimpien eroavuuksien toteaminen niin kasvoja kuin käyttäytymistä vertailtaessa ei edellytä suurtakaan tarkkuutta. Identtisten kaksosten tapauksessa eroavuuksien huomaaminen vaatii jo perusteellisempaa tarkastelua. Jos erottelutarkkuutta kasvatetaan, voidaan nähdä, että kaksostenkin piirteet varioivat keskenään loputtomasti.

(Rinnastusta ei kannattane venyttää ihan äärimmäisyyksiin.)

Kasvoja tarkastelevilla on vastaavasti eroja aistinten terävyydessä, mielenkiinnon suuntautumisessa ynnä muussa. Joillakin on silmää yksityiskohdille ja vaihtelevuudelle, toiset huomaavat tyypit ja säännönmukaisuudet. Tarkastelujen tarkkuuden kasvaessa persoonallisuudet piirtyvät esiin.

Totuudenmukaisesti voidaan sanoa kumpaakin: ihmiset ovat keskenään samanlaisia ja ihmiset ovat keskenään erilaisia. Kysymys kun on suhteellinen.

Itselleni on tärkeää, että persoonalliset erot ainakin tunnustetaan, vaikkei niitä erityisesti korostettaisikaan.

-

2008-04-13T16:18:00.003+03:00

∞

Ihmisen sielu voi olla suunnattoman avara. Alkumatkasta ei useinkaan aavista millaisia mahdollisuuksia ihmissieluun kätkeytyy, millaisia etäisyyksiä. Näköaloja, joita ei voi toiselle selittää, mutta joita elämä voi avata.

(En tiedä, paljonko ihminen kestää nähdä.)

-

Merkintöjä vuosilta 2004-2007

2008-04-13T13:05:00.003+03:00

-
29.7.07

___ yksi utopia on elää siihen asti, että alkaa haluta sitä

1.3.07

(contemplating suicide)

Kuolema ei ole mikään helpotus, se on vain päätös. Kun olen kuollut, en koe mitään huojentuneisuutta siitä että olen kuollut. Eikä kukaan muukaan tule uskoakseni olemaan huojentunut minun kuolemastani, paitsi jos kärsimykseni ovat aivan kohtuuttomat.

Helpotus olisi saavutettava eläessä.

27.2.07

Jokin elämän ongelma voi poistua ihmisen omaksuessa uuden etiikan, mutta usein ongelmat vain ikään kuin haihtuvat, hitaasti ajan myötä. En tunne syyllisyyttä enää jostakin, missä syyllisyys ennen kidutti minua. Enkä ole tullut uuteen tilanteeseen minkään oivalluksen tai arvojen siirtymisen tietä; minulla ei näet ole mitään perustetta kokea vähemmän syyllisyyttä, en vain enää koe sitä.

8.2.07

Mistään, mitä teen tai jätän tekemättä, ei välttämättömyydellä seuraa, esimerkiksi, että joku ihminen pitää minusta tai rakastaa minua. Se ei kuulu tahtoni alaisuuteen ja näin voi aivan hyvin sanoa, että asia on lopulta Jumalan kädessä. (Uskonnotonkin voi käsittää tuon.)

Tämä saattaa olla sukua sille ajatukselleni, että niin ystävyydessä kuin rakkaudessakin on hyödytöntä vedota toiseen. Toisen tahdon avaruus ei ole sen suurempi kuin omanikaan. Sitä vain elää parhaansa mukaan ja se, mikä on tapahtuakseen, tapahtuu.

21.1.07

Minua on kehotettu kääntymään opastuksen saamiseksi niiden puoleen, jotka ovat elämäänsä tyytyväisiä ja suhteellisen onnellisia. Ja tyytyväisyys voikin olla merkki jostain sisäistetystä, mutta ei se niin yksinkertaista ole. On ihmisiä, jotka saavat tyytyväisyytensä ikään kuin lahjana, ilman kamppailua. Minä taas uskoisin tarvitsevani ihmistä, jonka on täytynyt maksaa tyytyväisyydestään, ihmistä, joka on tehnyt pitkän ja kivulloisen matkan pimeydestä valoon.

10.11.06

En ole koskaan ollut erityisen innokas syyttelemään vanhempiani huolimatta siitä, että heidän kasvatuksellinen panoksensa on paikoitellen ollut melko kyseenalainen.

Ensiksikin, on niin vaikeaa asettua toisen ihmisen asemaan. Mitä he sitten olisivat voineet tehdä toisin? Ja toisaalta suhtaudun epäillen väittämiin, jotka pelkistävät: jos vanhempani olisivat toimineet niin ja niin, elämäni olisi niin ja niin.

Sillä minä en tiedä, mitä olisi tarvittu, jotta minusta olisi tullut tyytyväinen. (Tai mitä tarvitaan, jotta minusta tulisi tyytyväinen.) En tiedä mitkä ovat niin sanoakseni tyytyväisyyteni välttämättömät ainesosat. Enkä tarkoita jotakin määrättyä tyytyväisyyttä, vaan jotakin satunnaista tyytyväisyyttä: saattaa olla luvuton määrä mahdollisia maailmoja, joissa kanssani geneettisesti identtinen yksilö voisi olla tyytyväinen. (Tästä avautuu näköala mielen filosofiaan.) A happiness, not the happiness.

10.11.06

Eristäytyminen on jo pitkään ollut määräävin puolustuskeinoni, toisten ihmisten pitäminen loitolla. Mutta yksinäisyyttä seuraa lopulta aina tunne näivettymisestä, elämättömyydestä. En osaa sanoa sitä paremmin kuin, että luontoni ei halua minun vetäytyvän. Luontoni, se haluaa yhteyden muuhun elämään.

28.9.06

Monesti tulisi olla erityisen varovainen siinä, mitä harrastaa huumorin nimissä.

8.9.06

Yksi ihminen sanoi painokkaasti, ettei hänen omatuntonsa ole koskaan johtanut häntä harhaan. Jokin siinä tuntuisi olevan väärin, sillä en usko hänen puhuneen tekojensa tosiasiallisista seurauksista. Eikö usein ole niin että omatunto on mittapuu sille, onko jouduttu harhaan? (Tai niin minä ymmärrän 'omatunnon'.)

Olen myös kuullut sanottavan "minun ei ole koskaan tarvinnut katua sitä, jos olen toiminut oikein", mikä tuntuisi tekevän vastaavan virheen.

5.7.06

On totta, että hulluudessa voi joskus olla jotain suurta. Oma mielenvikaisuuteni, sellaisena kuin se tavallisimmin ilmenee, ei voisi olla kauempana suuruudesta. Tämä on pieni, suppea, itsepintaisesti toistuva rumien ajatusten kehä, vailla romantiikkaa.

5.6.06

Ihmisen elämä voi olla hirvittävää. Ja se voi olla hirvittävää ilman mitään selkeitä hirvittävyyden ulkoisia merkkejä. En nyt siis ajattele sodan, taudin tai nälänhädän koettelemia, en omaisensa menettäneitä. Ajattelen esimerkiksi sitä hieman hiljaista ja alakuloista, joskin kohteliasta, naapurianne. Hänen sielullinen ahdinkonsa voi olla hirvittävää tavalla, josta sinä ja minä emme tiedä oikeastaan mitään.

1.3.06

Elämäni on pääosin hyödytöntä ja kurjaa. En saata uskoa myönteiseen muutokseen näissä olosuhteissa, tässä maaperässä, niin sairas minä olen. Minun hyvyyteni aihe olisi vietävä kokonaan toiseen maaperään, jotta se ei kuihtuisi ja kuolisi.

Pelko pidättää minua, tietysti. Ja toisaalta neuvottomuus. Että mihin, ja miten?

14.2.06

En katso, että minulla on oikeus horjuttaa ahdingossa olevan toivoa, vaikka tämä perustuisikin odotuksiin jotka eivät näytä minusta pitäviltä. Mikä minä olen sanomaan, ettei ihmeitä tapahdu.

19.1.06

Olen aikanaan tehnyt sen tavanomaisen virheen, että olen alkanut etsiä ratkaisua kriisiytyneeseen elämääni opeista ja filosofioista, yksin. Etsinyt ikään kuin reseptiä, joka muuttaisi katsomustapani. Ja ikään kuin ratkaisu minun elämäni ongelmiin olisi jokin artikuloitu vastaus. Tämähän merkitsisi, että vaikeus olisi suurelta osin älyllinen (mitä se ei ole).

11.11.05

Olen ajatellut itseni tappamista enemmän kuin soisin kenenkään. Mutta olisi väärin sanoa, että harkitsen sitä.

Ajatus tyrkyttää itseään. Se on miltei tahatonta, kuin refleksi.

4.11.05

Elämäni yksi keskeinen vaikeus on siinä, että asiat, joiden tekemisen tiedän kokemuksesta pitkällä aikavälillä olevan hyväksi, eivät aina tunnu yhtään hyvältä. Itseäni vahingoittava toiminta käy minulta taas kuin luonnostaan.

1.10.05

Saarikoski sanoi, ettei koskaan kokenut elämäänsä tieksi. Hän koki elämänsä olevan kuin astia, joka täyttyy täyttymistään, kunnes hajoaa oman sisältönsä painosta.

Olen tuntenut ihmisiä, joille on näyttänyt käyvän juuri näin. Yksi minulle läheinen kuoli, yliannostukseen. Epäilin että niin tulee käymään, mutta en puuttunut asiaan, en osannut, halunnut? kyennyt? Tahtoisin kutsua häntä ystäväkseni ja sanoa "ystäväni kuoli", mutta ystävyys on molemminpuolista enkä tiedä onko astioilla ystäviä.

Pelkäänpä olevani astia itsekin. Mutta aika näyttää et cetera.

30.9.05

Ihanteitani ovat autonomia ja nöyryys. Niistä on maksettava. Mutta niitä ei voi ostaa.

28.9.05

Se, mitä uskon, ei riipu tahdostani.

27.9.05

Persoonallisuudelle pysyvä järjen menetys on yhtä kuin kuolema.

xx.9.05

Olen siinä omituisessa tilanteessa, että minun pitäisi valaa sisareeni uskoa hänen ongelmiensa tilapäisyyteen ja ratkaistavuuteen, vaikka minulla ei ole tuollaista uskoa omien ongelmieni suhteen. Uskon kyllä, että hänen ongelmansa ovat tilapäisiä, mikä osoittaa minun pitävän itseäni jotenkin erityisenä.

Elämisen ongelmat ovat näköjään minusta ratkaistavissa niin kauan kuin ei puhuta minusta itsestäni.

-05

Apologia

koska minä olen ihminen

12.10.04

Sitä kuilua, joka erottaa agnostisismistaan ylpeän lukiolaisen ja hädässä Jumalaa avukseen huutavan ihmisen, ei ikimaailmassa pysty puhumaan umpeen.

-04

Sen, joka on tarvinnut toista ihmistä, pitäisi käsittää oma rajallisuutensa.

-04

Ihminen ei ole lahjalleen mitään velkaa.

-