Että hylätään sana "moraali", muka vanhentuneena, näyttäisi olevan yksi niitä halpahintaisia temppuja, joilla ihmisiä puijataan uskomaan että he eivät ole vastuussa.
-
19.3.09
13.2.09
11.2.09
Onko olemassa erityisen hyviä ihmisiä?
Epäilemättä on. (Arvoarvostelma.)
Mutta eikö ole erikoista, että emme toivo kuulevamme tällaisenkaan ihmisen sanovan »olen erityisen hyvä ihminen»?
Tämän lausuminen, tai oikeastaan jo pelkkä myöntäminenkin, on tavallaan luvatonta. On vaikea kuvitella olosuhteet, joissa ilmaus olisi paikallaan.
Tästä syystä myös tuntuu jotenkin sovinnaiselta alkaa luonnehtia itseään sanoilla »Minä en ole mikään (erityisen) hyvä ihminen, mutta ...»
Käyttäytymissääntöjen noudattamisessa sallitaan tiettyjä vapauksia. Mitä nämä ovat, riippuu asiayhteydestä. Mutta on myös normeja, joita kenenkään täysivaltaisen ei odoteta rikkovan.
Jotta tästä tulisi tarpeeksi apokryfinen merkintä, lopetan lainauksella:

Kielellä tapahtuvaan viestintään ei kuulu ainoastaan yksimielisyys määritelmistä, vaan (niin omituiselta kuin tämä ehkä kuulostaakin) yksimielisyys arvostelmista. Tämä näyttää kumoavan logiikan, mutta sitä se ei tee. - Yksi asia on kuvata mittausmenetelmä, toinen löytää ja ilmaista mittaustuloksia. Mutta sen, mitä sanomme »mittaamiseksi», määrää myös tietty mittaustulosten vakioisuus.
Ludwig Wittgenstein: Filosofisia tutkimuksia, §242. Suom. Heikki Nyman. Wsoy 1981.
-
11.1.09
17.12.08
24.11.08
In meiner Heimat
where the dead walked
and the living were made of cardboard.
Ezra Pound
Tunnen vanhemmiten tulevani yhä omituisemmaksi. Vieraantuneisuuden tuntu on ajoittain huimaava, kammottava.
Miten on mahdollista elää kärsimyksessä ja samalla itsepintaisesti pyrkiä olennoimaan jotain vanhakantaista ihannetta ilman, että tulee täysin muukalaiseksi lähimmäistensä silmissä -
Entä jos joidenkin ihmisten vain on määrä elää muukalaisina?

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)