Kuten kenellä tahansa deprivaation oloissa minun kamppailuni on ensi sijassa kamppailua siitä, että säilyttäisin sieluni elossa.

Modernissa porvarillisessa yhteiskunnassa se, joka ei tunnusta maksiimia ”yksilöllä on oikeus tavoitella omaa onneaan”, jää vaille ymmärtämystä. Tämä periaate on elämänmuodon ytimessä.

Kysymys ei ole tämän periaatteen eksplisiittisestä tunnustamisesta, vaan toiminnasta, joka ilmentää tämän periaateen toteutumista.

Se, mitä aina etsin ihmisestä, uudesta tuttavuudesta, on syvään juurtunut tunto, että lähimmäisen sielulla on merkitys.

*

Taru Leninistä kertoo, että neuvostojohtaja suosi kielen opiskeluun seuraavaa menetelmää: ensin opetellaan sanakirja ulkoa, sitten kielioppi. Olipa tämän anekdootin todenperäisyys niin tai näin, rinnastuu se osuvasti yliopistomme logiikan opetukseen; liikkeelle lähdetään sanallisista ja formaaleista määritelmistä, kielen käytön aika tulee myöhemmin, jos on tullakseen.

Jos halutaan maksimoida oppilaiden kärsimys, tämä on hyvä menetelmä. Mutta oppimiseen olisi muitakin reittejä.

Sosiaalialan arkipäivää: sosiaalisen oikeudenmukaisuuden retoriikan takaa näkyy ahnas odotus oman viiteryhmän suhteellisen aseman paranemisesta. -

Olen yhtäkkiä tässä, että voisin hukuttaa itseni musiikkiin, antaa maailman mennä

-

Yhden elämäniän voisi käyttää siihen, että koettaisi saada tolkun mitä uutisissa sanotaan.

-

And cold the sense and lost the motive of action

T. S. Eliot



Tavallisten rasitteitteni ohella koulunkäyntiäni vaivaa vielä se, että en ole lainkaan varma tarvitsenko koulutusta voidakseni tehdä työtä toisten hyväksi. Puhumattakaan siitä, valmistaako koulutus minua tehtävään muuten kuin suomalla muodollisen pätevyyden julkiseen virkaan. Joku kekseliäämpi (ja tarmokkaampi) tyyppi hakisi väylän byrokratian läpi.

Päälle päätteeksi olen sydämeltäni anarkisti enkä välittäisi olla viranomaisessa suhteessa kehenkään, jos se vain on jotenkin vältettävissä.

-