Miten on määrä elää sellaisen ihmisen, joka on mielenlaadultaan sukua uskonnolliselle mielenlaadulle kuitenkaan aivan olematta sitä? Sielun, joka ei tavoita uskontoa mutta ei löydä häntä ympäröivästä maailmallisestakaan mitään kylliksi pyhää, merkityksellistä, rakkaudellista?

Kuten monet ennen minua ajattelen, että kuolema on kokemusteni raja, eikä oman kuolemani ajatus siksi ahdista minua. Se, mikä ahdistaa minua, on tämänpuoleinen kärsimys. (Tähän lukeutuu kaikki ajallinen kärsimys, myös otaksuttava oman kuolemiseni prosessi.)

You have to look into a man’s soul to judge his effort.

One cannot teach the will to live.

Päivän muotia näyttää olevan puhe "johtajuuden ongelmista". Ainoa todellinen johtajuuden ongelma on se, miten ammattijohtajien luokasta päästään eroon.

-

Kuten kenellä tahansa deprivaation oloissa minun kamppailuni on ensi sijassa kamppailua siitä, että säilyttäisin sieluni elossa.

Modernissa porvarillisessa yhteiskunnassa se, joka ei tunnusta maksiimia ”yksilöllä on oikeus tavoitella omaa onneaan”, jää vaille ymmärtämystä. Tämä periaate on elämänmuodon ytimessä.

Kysymys ei ole tämän periaatteen eksplisiittisestä tunnustamisesta, vaan toiminnasta, joka ilmentää tämän periaateen toteutumista.