Kuten
kenellä tahansa deprivaation oloissa minun kamppailuni on ensi sijassa kamppailua
siitä, että säilyttäisin sieluni elossa.
15.7.13
13.11.12
Modernissa porvarillisessa yhteiskunnassa se, joka ei
tunnusta maksiimia ”yksilöllä on oikeus tavoitella omaa onneaan”, jää vaille
ymmärtämystä. Tämä periaate on elämänmuodon ytimessä.
Kysymys ei ole tämän periaatteen eksplisiittisestä tunnustamisesta, vaan toiminnasta, joka ilmentää tämän periaateen toteutumista.
6.10.11
Se, mitä aina etsin ihmisestä, uudesta tuttavuudesta, on syvään juurtunut tunto, että lähimmäisen sielulla on merkitys.
*
Taru Leninistä kertoo, että neuvostojohtaja suosi kielen opiskeluun
seuraavaa menetelmää: ensin opetellaan sanakirja ulkoa, sitten kielioppi. Olipa
tämän anekdootin todenperäisyys niin tai näin, rinnastuu se osuvasti
yliopistomme logiikan opetukseen; liikkeelle lähdetään sanallisista ja
formaaleista määritelmistä, kielen käytön aika tulee myöhemmin, jos on
tullakseen.
Jos halutaan maksimoida oppilaiden kärsimys, tämä on hyvä
menetelmä. Mutta oppimiseen olisi muitakin reittejä.
5.4.11
31.10.09
And cold the sense and lost the motive of action
T. S. Eliot
Tavallisten rasitteitteni ohella koulunkäyntiäni vaivaa vielä se, että en ole lainkaan varma tarvitsenko koulutusta voidakseni tehdä työtä toisten hyväksi. Puhumattakaan siitä, valmistaako koulutus minua tehtävään muuten kuin suomalla muodollisen pätevyyden julkiseen virkaan. Joku kekseliäämpi (ja tarmokkaampi) tyyppi hakisi väylän byrokratian läpi.
Päälle päätteeksi olen sydämeltäni anarkisti enkä välittäisi olla viranomaisessa suhteessa kehenkään, jos se vain on jotenkin vältettävissä.
-

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)