-
29.7.07
___ yksi utopia on elää siihen asti, että alkaa haluta sitä
1.3.07
(contemplating suicide)
Kuolema ei ole mikään helpotus, se on vain päätös. Kun olen kuollut, en koe mitään huojentuneisuutta siitä että olen kuollut. Eikä kukaan muukaan tule uskoakseni olemaan huojentunut minun kuolemastani, paitsi jos kärsimykseni ovat aivan kohtuuttomat.
Helpotus olisi saavutettava eläessä.
27.2.07
Jokin elämän ongelma voi poistua ihmisen omaksuessa uuden etiikan, mutta usein ongelmat vain ikään kuin haihtuvat, hitaasti ajan myötä. En tunne syyllisyyttä enää siinä, missä syyllisyys ennen kidutti minua. Enkä ole tullut uuteen tilanteeseen minkään oivalluksen tai arvojen siirtymisen tietä; minulla ei näet ole mitään perustetta kokea vähemmän syyllisyyttä, en vain enää koe sitä.
8.2.07
Mistään, mitä teen tai jätän tekemättä, ei välttämättömyydellä seuraa, esimerkiksi, että joku ihminen pitää minusta tai rakastaa minua. Se ei kuulu tahtoni alaisuuteen ja näin voi aivan hyvin sanoa, että asia on lopulta Jumalan kädessä. (Uskonnotonkin voi käsittää tuon.)
Tämä saattaa olla sukua sille ajatukselleni, että niin ystävyydessä kuin rakkaudessakin on hyödytöntä vedota toiseen. Toisen tahdon avaruus ei ole sen suurempi kuin omanikaan. Sitä vain elää parhaansa mukaan ja se, mikä on tapahtuakseen, tapahtuu.
21.1.07
Minua on kehotettu kääntymään opastuksen saamiseksi niiden puoleen, jotka ovat elämäänsä tyytyväisiä ja suhteellisen onnellisia. Ja tyytyväisyys voikin olla merkki jostain sisäistetystä, mutta ei se niin yksinkertaista ole. On ihmisiä, jotka saavat tyytyväisyytensä ikään kuin lahjana, ilman kamppailua. Minä taas uskoisin tarvitsevani ihmistä, jonka on täytynyt maksaa tyytyväisyydestään, ihmistä, joka on tehnyt pitkän ja kivulloisen matkan pimeydestä valoon.
10.11.06
En ole koskaan ollut erityisen innokas syyttelemään vanhempiani huolimatta siitä, että heidän kasvatuksellinen panoksensa on paikoitellen ollut melko kyseenalainen.
Ensiksikin, on niin vaikeaa asettua toisen ihmisen asemaan. Mitä he sitten olisivat voineet tehdä toisin? Ja toisaalta suhtaudun epäillen väittämiin, jotka pelkistävät: jos vanhempani olisivat toimineet niin ja niin, elämäni olisi niin ja niin.
Sillä minä en tiedä, mitä olisi tarvittu, jotta minusta olisi tullut tyytyväinen. (Tai mitä tarvitaan, jotta minusta tulisi tyytyväinen.) En tiedä mitkä ovat niin sanoakseni tyytyväisyyteni välttämättömät ainesosat. Enkä tarkoita jotakin määrättyä tyytyväisyyttä, vaan jotakin satunnaista tyytyväisyyttä: saattaa olla luvuton määrä mahdollisia maailmoja, joissa kanssani geneettisesti identtinen yksilö voisi olla tyytyväinen. (Tästä avautuu näköala mielen filosofiaan.) A happiness, not the happiness.
10.11.06
Eristäytyminen on jo pitkään ollut määräävin puolustuskeinoni, toisten ihmisten pitäminen loitolla. Mutta yksinäisyyttä seuraa lopulta aina tunne näivettymisestä, elämättömyydestä. En osaa sanoa sitä paremmin kuin, että luontoni ei halua minun vetäytyvän. Luontoni, se haluaa yhteyden muuhun elämään.
28.9.06
Monesti tulisi olla erityisen varovainen siinä, mitä harrastaa huumorin nimissä.
8.9.06
Yksi ihminen sanoi painokkaasti, ettei hänen omatuntonsa ole koskaan johtanut häntä harhaan. Jokin siinä tuntuisi olevan väärin, sillä en usko hänen puhuneen tekojensa tosiasiallisista seurauksista. Eikö usein ole niin että omatunto on mittapuu sille, onko jouduttu harhaan? (Tai niin minä ymmärrän 'omatunnon'.)
Olen myös kuullut sanottavan "minun ei ole koskaan tarvinnut katua sitä, jos olen toiminut oikein", mikä tuntuisi tekevän vastaavan virheen.
5.7.06
On totta, että hulluudessa voi joskus olla jotain suurta. Oma mielenvikaisuuteni, sellaisena kuin se tavallisimmin ilmenee, ei voisi olla kauempana suuruudesta. Tämä on pieni, suppea, itsepintaisesti toistuva rumien ajatusten kehä, vailla romantiikkaa.
5.6.06
Ihmisen elämä voi olla hirvittävää. Ja se voi olla hirvittävää ilman mitään selkeitä hirvittävyyden ulkoisia merkkejä. En nyt siis ajattele sodan, taudin tai nälänhädän koettelemia, en omaisensa menettäneitä. Ajattelen esimerkiksi sitä hieman hiljaista ja alakuloista, joskin kohteliasta, naapurianne. Hänen sielullinen ahdinkonsa voi olla hirvittävää tavalla, josta sinä ja minä emme tiedä oikeastaan mitään.
1.3.06
Elämäni on pääosin hyödytöntä ja kurjaa. En saata uskoa myönteiseen muutokseen näissä olosuhteissa, tässä maaperässä, niin sairas minä olen. Minun hyvyyteni aihe olisi vietävä kokonaan toiseen maaperään, jotta se ei kuihtuisi ja kuolisi.
Pelko pidättää minua, tietysti. Ja toisaalta neuvottomuus. Että mihin, ja miten?
14.2.06
En katso, että minulla on oikeus horjuttaa ahdingossa olevan toivoa, vaikka tämä perustuisikin odotuksiin jotka eivät näytä minusta pitäviltä. Mikä minä olen sanomaan, ettei ihmeitä tapahdu.
19.1.06
Olen aikanaan tehnyt sen tavanomaisen virheen, että olen alkanut etsiä ratkaisua kriisiytyneeseen elämääni opeista ja filosofioista, yksin. Etsinyt ikään kuin reseptiä, joka muuttaisi katsomustapani. Ja ikään kuin ratkaisu minun elämäni ongelmiin olisi jokin artikuloitu vastaus. Tämähän merkitsisi, että vaikeus olisi suurelta osin älyllinen (mitä se ei ole).
11.11.05
Olen ajatellut itseni tappamista enemmän kuin soisin kenenkään. Mutta olisi väärin sanoa, että harkitsen sitä.
Ajatus tyrkyttää itseään. Se on miltei tahatonta, kuin refleksi.
4.11.05
Elämäni yksi keskeinen vaikeus on siinä, että asiat, joiden tekemisen tiedän kokemuksesta pitkällä aikavälillä olevan hyväksi, eivät aina tunnu yhtään hyvältä. Itseäni vahingoittava toiminta käy minulta taas kuin luonnostaan.
1.10.05
Saarikoski sanoi, ettei koskaan kokenut elämäänsä tieksi. Hän koki elämänsä olevan kuin astia, joka täyttyy täyttymistään, kunnes hajoaa oman sisältönsä painosta.
Olen tuntenut ihmisiä, joille on näyttänyt käyvän juuri näin. Yksi minulle läheinen kuoli, yliannostukseen. Epäilin että niin tulee käymään, mutta en puuttunut asiaan, en osannut, halunnut? kyennyt? Tahtoisin kutsua häntä ystäväkseni ja sanoa "ystäväni kuoli", mutta ystävyys on molemminpuolista enkä tiedä onko astioilla ystäviä.
Pelkäänpä olevani astia itsekin. Mutta aika näyttää et cetera.
30.9.05
Ihanteitani ovat autonomia ja nöyryys. Niistä on maksettava. Mutta niitä ei voi ostaa.
28.9.05
Se, mitä uskon, ei riipu tahdostani.
27.9.05
Persoonallisuudelle pysyvä järjen menetys on yhtä kuin kuolema.
xx.9.05
Olen siinä omituisessa tilanteessa, että minun pitäisi valaa sisareeni uskoa hänen ongelmiensa tilapäisyyteen ja ratkaistavuuteen, vaikka minulla ei ole tuollaista uskoa omien ongelmieni suhteen. Uskon kyllä, että hänen ongelmansa ovat tilapäisiä, mikä osoittaa minun pitävän itseäni jotenkin erityisenä.
Elämisen ongelmat ovat näköjään minusta ratkaistavissa niin kauan kuin ei puhuta minusta itsestäni.
-05
Apologia
koska minä olen ihminen
12.10.04
Sitä kuilua, joka erottaa agnostisismistaan ylpeän lukiolaisen ja hädässä Jumalaa avukseen huutavan ihmisen, ei ikimaailmassa pysty puhumaan umpeen.
-04
Sen, joka on tarvinnut toista ihmistä, pitäisi käsittää oma rajallisuutensa.
-04
Ihminen ei ole lahjalleen mitään velkaa.
-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti