Välillä tuntuu siltä kuin omanarvontuntoni olisi kelluvaa valuuttaa, jonka taso heittelee minulle osoitettujen hyväksymisten ja torjumisten merkkien mukaan.
Olisiko ajateltava, että tietynlaisen vilpittömyyden säilyttäminen merkitsee antautumista tällaiselle häilyvyydelle? Itse asiassa luulen, että arvontuntoja on useita silkasta olemassaolon ilosta itseluottamukseen ja aktiiviseen voimantuntoon, hyväksynnän tuottamasta turvasta mielikuvaan omasta korkeasta statuksesta – ja lisäksi on kaikki se hyvin laajassa mielessä eettinen, mikä näiden päälle voi rakentua. Minusta se, että nämä kaikki sanottakoon vaikka refleksiivisen arvottamisen muodot pusertuvat kielenkäytössämme yhteen omanarvontunnon käsitteeseen, paljastaa jotain egon traumaattisesta luonteesta.
Olisiko ajateltava, että tietynlaisen vilpittömyyden säilyttäminen merkitsee antautumista tällaiselle häilyvyydelle?
En ole varma puhunko nyt samasta asiasta, mutta ajattelen että avoin vilpitön ihminen on tavallaan suojaton. Hän ei voi paeta enää sen puolustuksen turviin, että "he eivät pidä minusta, koska he eivät tunne minua". Paljastaessaan sisimpänsä paljastaa samalla heikot kohtansa ja näin tavallaan antautuu lähimmäisen hyvän tahdon varaan, tai voisi ehkä myös sanoa, armon, varaan. Tämä alttiiksi asettautuminen muistuttaa jollakin tavoin uskonnollista heittäytymistä. Sillä mitä perusteita kenelläkään on lopulta uskoa, että vastassa on tarpeeksi hyvää tahtoa?
Mitä tuohon mainittuun heilahteluun tulee, olen kyllä arvellut että siinä olisi jonkinlainen kasvun paikka. En kylläkään tiedä miten se tapahtuu ei-uskonnollista tietä.
Tarkoitan, etten usko minkään suoranaisesti voivan vakuuttaa minua omasta arvostani. Mutta jokin perustava elämän muutos saattaisi tuoda mukanaan sellaisen rauhan, että minulla ei ole tarvetta enää ajatella koko asiaa.
(Jokin tässä aihepiirissä saa minut ajattelemaan T.S. Eliotia ja hänen kääntymystään, runoa Ash Wednesday.)
(Kas kummaa, Rauno Räsänen, eräs blogisuosikeistani siteerasi juuri samaa runoa.)
Avasit vilpittömyyden ja häilyvyyden yhteyttä paremmin kuin mihin olisin kyennyt. Tekee mieli lisätä, että ehdoton vilpittömyys tarkoittaa myös aseettomuutta, varautumattomuutta toisten hyökkäyksiin.
Ajattelen, että minä, ego, tulee kokonaisena esiin turvattomuuden ja hylätyksi tulemisen pelon, vasta toissijaisesti kuolemanpelon kautta, kautta. Se, että ihmisellä on minä, jota voi loukata, lienee jotenkin kytköksissä pienen lapsen erityiseen haavoittuvuuteen. Jos kerran aikuisella ihmisellä voi olla heikkona kohtana koko minuus, niin kenties koko tuo minuus on syntynyt traumaattisesti.
Kiitos kommenteistasi, Timo. Sain pohdinnoistasi idun ajatuskuvioon, joka on vielä hahmottumassa. En vielä ihan tiedä mikä siitä tulee, mutta näkymä on laaja. Täytyy kehitellä.
Tiedän tapauksen, jossa nuoren miehen identiteetti -- 'kokemus itsestä' -- oli siinä määrin integroitunut hänen rakastettunsa syvään eettis-uskonnolliseen persoonallisuuteen (ts. siihen, mitä hän piti tällaisena), että lopulta (vuosien jälkeen) hylätyksi tultuaan hän kadotti kokonaan tämän tunteen 'itsestä', minuudestaan.
Tapahtuma muutti perustavasti tämän ihmisen sosiaalisen elämän muotoja ja erityisesti hänen odotuksiaan 'omasta' tulevaisuudestaan (hän kadotti kaikki tämänkaltaiset odotukset). Vuosien jälkeen, tämän tiedän, hän elää yhä vailla tätä tunnetta, kokemusta 'itsestä', ja pikemminkin kuin saavuttaa kadottamansa takaisin, hän on sittemmin muotoillut elämäänsä määrätietoisemmin uudelleen näiden -- verrattaen erityislaatuisten -- ehtojen mukaan.
Tätä voisi kutsua _sopeutumiseksi_ depersoonalliseen olemassaoloon (kuten psykiatria tilaa nimittää), ellei yhtä aikaa olisi selvää, ettei tämän ihmisen elämänsuunta, hänen toimintansa ja aikomuksensa aina patopsyykkisiin arvostelmaperusteisiin saakka, olisi aikaa myöden käynyt sangen arvaamattomaksi -- hänen lähimmäistensä lisäksi, voisi sanoa -- erityisesti hänelle itselleen.
(Ennen tätä tapahtumaa -- läheisen tuttavuuteni vuoksi voin sanoa tämän ilman epäilystä -- tämän ihmisen 'kokemus itsestä', kuten myös hänen _luottamuksensa_ tähän 'itseen' olivat korostuneen voimakkaat.)
6 kommenttia:
Olisiko ajateltava, että tietynlaisen vilpittömyyden säilyttäminen merkitsee antautumista tällaiselle häilyvyydelle? Itse asiassa luulen, että arvontuntoja on useita silkasta olemassaolon ilosta itseluottamukseen ja aktiiviseen voimantuntoon, hyväksynnän tuottamasta turvasta mielikuvaan omasta korkeasta statuksesta – ja lisäksi on kaikki se hyvin laajassa mielessä eettinen, mikä näiden päälle voi rakentua. Minusta se, että nämä kaikki sanottakoon vaikka refleksiivisen arvottamisen muodot pusertuvat kielenkäytössämme yhteen omanarvontunnon käsitteeseen, paljastaa jotain egon traumaattisesta luonteesta.
Olisiko ajateltava, että tietynlaisen vilpittömyyden säilyttäminen merkitsee antautumista tällaiselle häilyvyydelle?
En ole varma puhunko nyt samasta asiasta, mutta ajattelen että avoin vilpitön ihminen on tavallaan suojaton. Hän ei voi paeta enää sen puolustuksen turviin, että "he eivät pidä minusta, koska he eivät tunne minua". Paljastaessaan sisimpänsä paljastaa samalla heikot kohtansa ja näin tavallaan antautuu lähimmäisen hyvän tahdon varaan, tai voisi ehkä myös sanoa, armon, varaan. Tämä alttiiksi asettautuminen muistuttaa jollakin tavoin uskonnollista heittäytymistä. Sillä mitä perusteita kenelläkään on lopulta uskoa, että vastassa on tarpeeksi hyvää tahtoa?
Mitä tuohon mainittuun heilahteluun tulee, olen kyllä arvellut että siinä olisi jonkinlainen kasvun paikka. En kylläkään tiedä miten se tapahtuu ei-uskonnollista tietä.
paljastaa jotain egon traumaattisesta luonteesta
... voisitko avata tuota vähän?
Tarkoitan, etten usko minkään suoranaisesti voivan vakuuttaa minua omasta arvostani. Mutta jokin perustava elämän muutos saattaisi tuoda mukanaan sellaisen rauhan, että minulla ei ole tarvetta enää ajatella koko asiaa.
(Jokin tässä aihepiirissä saa minut ajattelemaan T.S. Eliotia ja hänen kääntymystään, runoa Ash Wednesday.)
(Kas kummaa, Rauno Räsänen, eräs blogisuosikeistani siteerasi juuri samaa runoa.)
Avasit vilpittömyyden ja häilyvyyden yhteyttä paremmin kuin mihin olisin kyennyt. Tekee mieli lisätä, että ehdoton vilpittömyys tarkoittaa myös aseettomuutta, varautumattomuutta toisten hyökkäyksiin.
Ajattelen, että minä, ego, tulee kokonaisena esiin turvattomuuden ja hylätyksi tulemisen pelon, vasta toissijaisesti kuolemanpelon kautta, kautta. Se, että ihmisellä on minä, jota voi loukata, lienee jotenkin kytköksissä pienen lapsen erityiseen haavoittuvuuteen. Jos kerran aikuisella ihmisellä voi olla heikkona kohtana koko minuus, niin kenties koko tuo minuus on syntynyt traumaattisesti.
Kiitos kommenteistasi, Timo. Sain pohdinnoistasi idun ajatuskuvioon, joka on vielä hahmottumassa. En vielä ihan tiedä mikä siitä tulee, mutta näkymä on laaja. Täytyy kehitellä.
Tiedän tapauksen, jossa nuoren miehen identiteetti -- 'kokemus itsestä' -- oli siinä määrin integroitunut hänen rakastettunsa syvään eettis-uskonnolliseen persoonallisuuteen (ts. siihen, mitä hän piti tällaisena), että lopulta (vuosien jälkeen) hylätyksi tultuaan hän kadotti kokonaan tämän tunteen 'itsestä', minuudestaan.
Tapahtuma muutti perustavasti tämän ihmisen sosiaalisen elämän muotoja ja erityisesti hänen odotuksiaan 'omasta' tulevaisuudestaan (hän kadotti kaikki tämänkaltaiset odotukset). Vuosien jälkeen, tämän tiedän, hän elää yhä vailla tätä tunnetta, kokemusta 'itsestä', ja pikemminkin kuin saavuttaa kadottamansa takaisin, hän on sittemmin muotoillut elämäänsä määrätietoisemmin uudelleen näiden -- verrattaen erityislaatuisten -- ehtojen mukaan.
Tätä voisi kutsua _sopeutumiseksi_ depersoonalliseen olemassaoloon (kuten psykiatria tilaa nimittää), ellei yhtä aikaa olisi selvää, ettei tämän ihmisen elämänsuunta, hänen toimintansa ja aikomuksensa aina patopsyykkisiin arvostelmaperusteisiin saakka, olisi aikaa myöden käynyt sangen arvaamattomaksi -- hänen lähimmäistensä lisäksi, voisi sanoa -- erityisesti hänelle itselleen.
(Ennen tätä tapahtumaa -- läheisen tuttavuuteni vuoksi voin sanoa tämän ilman epäilystä -- tämän ihmisen 'kokemus itsestä', kuten myös hänen _luottamuksensa_ tähän 'itseen' olivat korostuneen voimakkaat.)
-
Lähetä kommentti