VII

-

Olla yksi sielu yhdessä ruumiissa

Arthur Rimbaud



Taidan nykyisin olla aika varma arvostuksistani, etiikastani. Ei niin, että tiedän, mikä on oikein - käsitykseni mukaan tässä kohtaa ei ole mitään tietämistä. Pikemminkin niin, että etiikkani perusperiaatteet ovat alkaneet lujittua. (Olen ajatellut, että ne ovat arvojeni järjestelmässä ikään kuin aksioomia, joista yksittäisiä arvostelmia voidaan johtaa, mutta joille itselleen ei voida ilmoittaa mitään perusteita. Hyväksyn ne periaatteikseni, mutta hyväksynnästäni ei seuraa mitään niiden sisältöön nähden.)

Olenko sitten persoonana jotenkin varmempi? Ehkä vähän. Mutta moniin, ellei useimpiin, valintoihin on kuten ennenkin ryhdyttävä puutteellisten tietojen nojalla. En useinkaan tiedä mitä seuraa mistäkin sanastani, teostani. En myöskään kykene siihen, mihin toivoisin kykeneväni; on päiviä, jolloin olen vihamielinen, turhautunut, ärtynyt tai jotain vastaavaa, niin sanoakseni vailla hyvää tahtoa.

Mutta tämä varmuus saattaa näkyä eräänlaisena vakautena minussa.

-