6.10.11


Se, mitä aina etsin ihmisestä, uudesta tuttavuudesta, on syvään juurtunut tunto, että lähimmäisen sielulla on merkitys.



*


Taru Leninistä kertoo, että neuvostojohtaja suosi kielen opiskeluun seuraavaa menetelmää: ensin opetellaan sanakirja ulkoa, sitten kielioppi. Olipa tämän anekdootin todenperäisyys niin tai näin, rinnastuu se osuvasti yliopistomme logiikan opetukseen; liikkeelle lähdetään sanallisista ja formaaleista määritelmistä, kielen käytön aika tulee myöhemmin, jos on tullakseen.

Jos halutaan maksimoida oppilaiden kärsimys, tämä on hyvä menetelmä. Mutta oppimiseen olisi muitakin reittejä.




5.4.11

Sosiaalialan arkipäivää: sosiaalisen oikeudenmukaisuuden retoriikan takaa näkyy ahnas odotus oman viiteryhmän suhteellisen aseman paranemisesta. -