19.3.09

Että hylätään sana "moraali", muka vanhentuneena, näyttäisi olevan yksi niitä halpahintaisia temppuja, joilla ihmisiä puijataan uskomaan että he eivät ole vastuussa.

-

12 kommenttia:

Spektri kirjoitti...

Samaa mieltä.

Mikko kirjoitti...

Ei ihmisiä tarvitse puijata, tarvitsee vain tarjota uskottava tekosyy. Tekosyy on uskottava kunhan tarpeeksi moni muukin vaikuttaisi uskovan asiaan. Tekosyy on hukkuvan oljenkorsi.

1_ kirjoitti...

Mikko, olen sikäli samaa mieltä, että useinkaan ei ole nähdäkseni kyse tietoisesta harhaan johtamisesta, mihin sanan "puijata" merkitys viittaisi. Voi olla ettei yllä oleva merkintäni ole kovinkaan onnistunut.

Oikeastaan merkintäni taustalla on käymäni keskustelu, jossa keskustelutoverini silminnähden karsasti sanan "moraali" ottamista keskusteluun. Siinä yhteydessä ele vain vaikutti väistöliikkeeltä, jonka alta lopulta paljastui relativistinen – ja argumentatiivisesti kestämätön - kanta moraalikysymyksiin. Minusta näytti, että kysymyksessä oli melko yleinen erhe: siitä tosiseikasta, että ihminen omaksuu jonkin arvojen joukon tietyssä historiallisessa tilanteessa (tietyn kasvatuksen alaisena tietyssä kulttuurissa), katsotaan seuraavan jotakin näiden arvojen sitovuuteen tai pätevyyteen nähden.

Muistelin myös oma-apu –filosofioita, jotka retorisin keinoin näyttävät tarjoavan nopean tien ulos moraalisesta vastuusta. Tarjolla on yleensä jokin heppoisesti, jos lainkaan, perusteltu versio eettisestä relativismista / subjektivismista / nihilismistä. Esimerkkinä tällaisesta käyköön Anthony de Mellon suosittu teos Havahtuminen. Sen, että tarjottaviin kantoihin ylipäätään päädytään, selittää toisaalta syventyvän ja analyyttisen tarkastelun puute, mutta erityisesti tällaisten oppien suuri psykologinen viehätys ja vetovoima. Tokihan se, mikä näyttää oikotieltä ulos vastuusta ja syyllisyydentunnosta, houkuttelee.

Timo kirjoitti...

Ihmisten käsitykset omasta ja toisten vastuusta ja syyllisyydestä ovat usein vääristyneitä, epäjohdonmukaisia ja moraalisesti kyseenalaisia. Uskon, että jokainen kestävä moraalijärjestelmä tarvitsee armon käsitteen, hätänappulan, joka palauttaa järjestelmän perustilaansa ja kirkastaa sen ei-relatiivisen ytimen.

1_ kirjoitti...

Kun olen puhunut tässä vastuusta tai edellä ihmisen ansioista, en ole toki ajatellutkaan että nämä olisivat muuta kuin arvostelmia henkilökohtaisten mieltymysteni ja vakaumusteni pohjalta.

1_ kirjoitti...

Puhuttaessa siitä, mitä "jokainen kestävä moraalijärjestelmä tarvitsee", aletaan minun nähdäkseni olla hyvin abstraktilla alueella. Näin ihan intuitiiviselta pohjalta itse sanoisin, että kestävä moraalijärjestelmä (ehkä sanoisin mieluummin 'normien järjestelmä') ei edellytä mitään yhtä spesifiä käsitettä (ikään kuin Arkhimedeen pistettä), vaan on useita tapoja konstruoida sellainen.

Mutta, kuten sanottua, tämä on lähinnä intuitio, jonkin selkeän kannan ottaminen tähän kysymykseen vaatisi aika perinpohjaista ajattelua. Hyllyssäni on H.J. Genslerin teos, jossa on formalisoitu etiikan teoria, sen tutkiminen varmaan toisi ideoita, mutta en tiedä milloin minulla on mahdollisuus perehtyä siihen.

Timo kirjoitti...

Myönnän, että pakenen hyvin helposti hyvin abstraktille alueelle, mutta moraaliseen keskusteluun kohdallani pätee, että usein jo sen sävy aiheuttaa minulle vaikeasti hallittavia syyllisyydentuntoja.

1_ kirjoitti...

Kyllä minä tuonkin luulen ymmärtäväni, sillä luonteeltaan moraaliset keskustelut, ja varsinkin niiden tuomitsevat ja herjaavat äänenpainot, aiheuttavat monesti itsellenikin lievää masennusta ja mielipahaa, vaikkakaan eivät ehkä niinkään syyllisyydentuntoja.

Jos puheenvuoron tavoitteena on muuttaa ihmisten tai jonkun ihmisjoukon käyttäytymistä, normatiivinen kannanotto lienee välttämätöntä. Mutta siinä, miten tällainen kannanotto ilmaistaan, on joskus toivomisen varaa. Toisaalta vaikka normatiivisen kannanoton ilmaisisi ihan koruttomastikin, tyyliin "tavoite on tämä, tavoitteen saavuttamiseksi pitäisi toimia näin (kuten edellä perusteltiin), toimikaa näin kuten edellä perusteltiin)", on aina mahdollista että se aiheuttaa jossakussa syyllisyydentuntoja.

Timo kirjoitti...

Mikähän mahtaisi olla kestävin keino nostaa moraalinen keskustelu ylös herjaavuuden ja tuomitsevuuden suosta?

K. kirjoitti...

Nykyihminen, ennen kaikkea nykysuomalainen elää kyllä vastuussa, sen miltei ylittämättömän piirin sisäpuolella (hän täyttää pohtimatta 'velvollisuutensa' työnantajaa ja viranomaista, jopa tarkoituksetonta liikennemerkkiä kohtaan) ja voisi jopa sanoa, että hänen suustaan saa harvoin kuulla muunlaista keskustelunaihetta (hän on yleensä lukenut päivän lehden, josta moraalitunnot pulppuavat).
Tarkennuksesi oli tarpeellinen: moraalifilosofit muodostavat tähän joukkoon merkitsevän poikkeuksen. Moraalia vakavasti pohtineen näkökulmaa asiaan ei voi yleistää. (Ja täsmälleen ottaen et edes esittänyt asiaasi näin, mutta sävy oli kirjainta yleistävämpi.)

Muutoin olin sekä ilahtunut että hämmentynyt lukiessani huomautuksesta, jossa mainitsit kyseen olevan tässä yhteydessä nimenomaan Sinun vakaumuksestasi, ei muusta. Tätä voisi paremmin nimittää 'etiikaksi'. (Mutta kyse ei toki ole yksinkertaisesta sanavaihdoksesta.) Moraali sitä vastoin on hyvinkin yhteisöllisyyden ilmaisu ja hahmottelee tunnoiksi muotoutunutta elämäntapaa -- tämä tapa, sanoisin, elää varsin etäällä omaehtoisesta, perusteensa tutkineesta ja niitä löytämättä ainaisen tappionuhan alla elävästä kriittisestä ihmisyhteydestä, vastuullisuudesta. Mikä siis oikeastaan on se 'perusta', josta käsin voisit esittää moraaliarvostelman toisen ihmisen valinnasta?

(Tästä keskustelusta on jo aikaa, ja käsityksesi asiasta on saattanut muuttua. Miten tuon laita onkaan, tuskin olisit tuolloin todennut (lähinnä N:n hengessä) kyllin voimakkaiden yksilöiden voivan (tarkoitan sanaa moraalisessa mielessä, sillä faktisesti seikka on triviaali) luoda moraliteetteja, sillä heillä on myös voimaa kannatella luomustaan, ja näin rakentaa ja uudistaa ihmiselämää tavalla tai toisella. Enpä odottaisi sinun vastaavan näin nytkään. Mutta mikäli jaksat vaivata mieltäsi, lukisin kiinnostuneena, mikä kuvatussa moraaliarvostelman moraalisessa perustelussa nähdäksesi on vialla - jos jokin?)

K. kirjoitti...

Timolle, ystävälleni vuosien takaa:

tiedät kaiketi, että kysyt tässä yhteydessä suurinta kuviteltavissa olevaa epätodennäköisyyttä? Keinojen päälle vieläpä "kestäviä keinoja" -- hyvä Luoja!

Hävitä päivä- ja iltalehdistö sellaisena kuin sen tunnemme -- julkinen keskustelu. Hävitä koululaitos sellaisena kuin sen tunnemme. Hävitä vanha ja luo uusi pohja sivistykselle --

sivistykselle, jossa säännönseuraaminen on poissulkevasti tarkoituksenmukaisuuskysymys. Joka ei tunnusta metafysiikkaa (ellei sitten yksinomaisesti keinona johonkin muuhun) eikä palvele mitään auktoriteetteja -- sillä kaikki tuo ohjaa ihmismieltä arvostelmien esittämiseen näiden arvostelmien tarkoituksenmukaisuutta tuntematta.

Tosin tämä on vastaukseni kysymykseesi, mutta totta kyllä, siihen on sujahtanut joukkoon jotakin toteuttamiskelvotonta. Kenties siis kysymyskin oli muotoiltu hieman harkitsemattomasti?

Toiselta kannalta voisi tosin vastata lakonisemmin: Vaihda vain poliittinen järjestelmä. Demokratian (ja erityisesti pohjoisen sosiaalidemokratian) piirissä tavoitetta on mahdotonta toteuttaa.

K. kirjoitti...

1_, Sanoin jo kaiken, minkä alunpitäen aioin -- tämä on ajatus, joka seurasi kommenttiani toiveikkuusaiheeseen -- mutta mistä mieleeni yhtäkkisesti johtuikin S. Johnsonin ajatelma, joka -- vaikka onkin lähtöisin runoilija Johnsonin kynästä -- on sittenkin paremmin tunnettu kirjailija-journalisti H. S. Thompsonin gonzojournalistisen pääteoksen motosta - ja jonka mieleen (merkitykseen) olen havahtunut vasta omakohtaisen kokemuksen piirissä, kuluneiden vuosien aikana (luettuani Thompsonin teoksen sentään jo useamman kerran ennen sitä). (Puhun lausumasta "a man who makes a beast of himself, gets rid of the pain of being a man.") ...Ihminen, joka muuntautuu pedoksi voittaa näin ihmisenä olemisen kivun.

Ja sanon: ihmisen olisikin todella muututtava murtaakseen sen -- erityisesti länsimaisen sivityksen piirissä kehkeytyneen -- elävän kuoleman rakenteen, joka itse on hävittämässä sitä, mikä vielä on elävää. Ilman tämänkaltaista muutosta ns. länsimainen kulttuuri (jota myös aasialainen kiirehtien tavoittelee) näet lopulta näivettyy omaan turhuuteensa ja ihanteettomuuteensa -- kuten lukemattomat kulttuurit sitä ennen (Spenglerin ajatus). Puolustanko siis petoa? Puolustan sitä, mikä kulttuurissa ilmaisee voimakkaan omaehtoisuutensa ja pohjimmaisen riippumattomuutensa kuolleesta, hengettömmästä olemismuodosta. Mikäli tätä vastavoimaa kutsutaan pedoksi, -- ja pedon voimaa sen työ edellyyttääkin, hampaita, jotka rikkovat rakenteita, tuntoa, joka ei elä sovinnaisuudesta eikä kavahda inhimillistä arvostelua -- niin totta kyllä, silloin puolustan petoa - puolustan viimeiseen saakka. (Myös tämä on määrätyn etiikan ja ihanteellisuuden ilmaus.)

No - jääköön edellinen huomio eräänlaiseksi taustaviritykseksi ajatustenvaihdolle "etiikan perustuksesta", jonka -- vaikkapa se etenisi vain kvartaalivuosittain tai harvemminkin -- toivoisin vielä aikanani näkeväni.